Joulua kohti

Koskenpihalla ja Kurjenpihalla siirrytään hiljalleen jouluaikaan. Koululaiset ahertavat vielä ensi viikolle asti, mutta joulun odotusta on silti jo aloiteltu tunnelmoimaan. Koskenpihalla vietettiin viime viikolla yhteistä pikkujoulua. Tällä viikolla yhteinen toiminta jatkuu talvipäivän merkeissä Kurjenpihalla. Touhujen ja valmistelujen jälkeen rauhoitumme joulunviettoon... Kiitos tästä vuodesta kaikille kanssamme toimineille tahoille, ja tunnelmallista joulua!

Koulutuksia

Kesällä osallistuimme Amsterdamin ratkaisukeskeiseen maailmankonferenssiin. Matka oli hieno kokemus samanhenkisten ihmisten parissa, ja antoi vahvistusta ratkaisukeskeiseen ohjaukseen työyhteisössä.

Syyskuussa olimme mukana Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Jyväskylässä. Seminaareista saimme lisää innostusta työmme kehittämiseen sekä näkökulmia asiakastyöhön. Lastensuojelupäivillä korostui ajatus lapsen ja perheen osallisuudesta, ja koemme tämän tärkeäksi myös arjessa.

Lokakuussa vietimme työyhteisön kanssa sisäistä koulutuspäivää, jonka teemoihin kuuluivat työn laatu sekä terapeuttinen, ratkaisukeskeinen hoito ja kasvatus. Saimme nauttia päivästä kauniissa maisemissa ja hienoissa puitteissa Lohimaassa. Näillä eväillä on hyvä jatkaa syksyä!

Kesäkuulumisia

Kesäpäiviin on mahtunut paljon uimista, ulkoilua, pelejä ja leikkejä, eläintenhoitoa ja pieniä reissuja. Lapset ovat käyneet PowerParkissa seikkailemassa sekä osallistuneet Vekara Varkaus -tapahtumaan. Pihapiirissä on riittänyt puuhaa, ja Marjarannan laiturilta on tehty taidokkaita uimahyppyjä. Myös kaupunkireissuja ja kulttuuria on sisältynyt lomapäiviin. Suunnitelmissa on vielä lisää uimista, metsäretkiä ja lettuiltoja. Toivotaan kauniita päiviä ja aurinkoa!

Taitokoti Kurjenpiha

Taitokoti Kurjenpiha on avautunut!

Kurjenpiha on 7 -paikkainen lastensuojeluyksikkö Kuopion Kurkiharjussa. Kurjenpihassa tarjotaan ammatillista, terapeuttista hoitoa ja kasvatusta huostaanotetuille ja avohuollon kautta sijoitetuille lapsille ja nuorille. Kurjenpihan toiminta-ajatuksina ovat ratkaisukeskeisyys, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Yksilöllinen ja tavoitteellinen Taito-ohjaus tukee ongelmakeskeisyydestä taitokeskeisyyteen siirtymisessä. Eläinavusteinen toiminta näkyy vahvasti Kurjenpihan arjessa. Lisäksi saatavilla on psykoterapiaa, musiikkiterapiaa, toimintaterapiaa ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa.

Läsnäoloa

Vaikka tiedämme läsnäolon merkityksen ja hoitavan vaikutuksen, käytännössä pysähtyminen voi olla haastavaa. Mielessä voi olla valmis tehtävälista, joka odottaa tekijäänsä, vaikka valmista ei tulisi koskaan. Hetkeksi pysähtyminen ja toisen kohtaaminen saattaakin olla tärkeämpää, kuin pöytien pyyhkiminen tai pyykkien viikkaus. Joskus tilanneherkkyys ja kuunteleminen vaativat tietoista toteutusta, jotta ne eivät jää arjen rutiinien ja tehtävien jalkoihin. Kenties joku odottaa, että aikuinen pysähtyy, istuutuu viereen ja ottaa vastaan kuulumiset, ajatukset ja kysymykset. Hiljainenkin läsnäolo voi tuoda suuremman hyödyn kuin puhtauttaan kiiltävä tiskipöytä. Kuulluksi tuleminen rauhoittaa, tuo turvaa ja lisää omanarvontuntoa. Pysähtymisen hetkissä voimme oppia ja muistaa taas, kuinka yksinkertaisilta tuntuvat keinot ovat usein niitä tärkeimpiä.

- Niina

Sovittelua opiskelemassa

Työporukkamme osallistui sovittelija Harri Väisäsen koulutukseen huhtikuun lopulla. Koulutuksessa pohdittiin ja harjoiteltiin sovittelijan roolia erilaisissa konflikti-ja riitatilanteissa. Opit ovat sovellettavissa sekä esimerkiksi työyhteisön sovitteluun että lasten ja nuorten ohjaamiseen.

Koulutuspäivät olivat antoisat ja mielenkiintoiset avaten uusia näkökulmia sovittelijana toimimiseen. Sovittelevana ohjaajana on tärkeää auttaa lapsia ja nuoria löytämään tilanteisiin ratkaisuja itse, mutta myös olemaan sopivasti tukena. Valmiiksi pureskellut vastaukset eivät opeta lapselle tai nuorelle ongelmanratkaisua tai sosiaalisia taitoja, mutta apuakin kaivataan haastavien tilanteiden selvittämiseksi. Jokaisella on oma näkemyksensä tilanteista ja kaikki ne ovat yhtä todellisia, jokaisen ääntä on kuultava.

Koulutuksesta tarttui mukaan tietoa sovittelutilanteen etenemisestä, havainnollistavia menetelmiä sekä innostavaa uutta oppia työhön. Kiitos kaikille mukanaolleille päivästä ja erityiskiitos Harrille!

Vanhemmuuden pyhä yksinkertaisuus

Huonommuuden tunne on veikeä jekuttaja. Se istuu jo heti aamusta työpaikallaan, seuraa uskollisesti jo heti aamukahville palaveriin, johon sitä ei edes ole kutsuttu. Kupposen vierestä se kuiskaa, mitä kaikkea on päivän aikana edessä ja kysyy arvioimaan, selviätköhän siitä kunnialla? Päivän mittaan se ilmeisesti käy hetkittäin nokosilla, koska välillä malttaa olla hiljempaa ja poissa.  Se muistaa kuitenkin tehtävänsä ja hyppää välittömästi olkapäille, kun sitä tarvitaan pinnistelyn ja ponnistelun voimanlähteenä. Tavallaan se on hyödyllinen ja kantaa isäntäänsä suorittamaan ja selviytymään tukalista tilanteista. Huonommuuden tunteella on vaan niin vietävän kova palkka. Se syö pääasiassa vain laaturuokaa, superfoodia. Sen ruokapäiväkirjassa lukee: Voimia ja energisyyttä, onnellisuuden tunnetta, turvallisuutta, itseluottamusta, tasapainoa, kuuntelemisen taitoa, läsnäoloa, rakkautta ja hyvää oloa.

Vanhemmuuteen Huonommuuden tunne on erikoistunut osaamisalueeseensa. Se pystyy havainnoimaan tarkasti, olemmeko hankkineet kaiken viimeisimmän tiedon lasten kasvatuksesta, pystymmekö täyttämään yhteisöjen vaatimat normit, ja edustaako toimintamme lain vaatimuksiakin korkeammalle yltävää suorittamista. Vanhemmuuden aivolohko on puolestaan hyvässä yhteistyössä Huonommuuden tunteen kanssa. Se mittaa välittömästi omaa ja etenkin muiden tapaa hoitaa jälkikasvuaan. Arvatenkin tämä voimavaroja vaativa prosessi vie paljon aikaa ja energiaa, se on prosessinomaista kehitystä kohti vaativaa ja laadukasta vanhemmuutta.  Se kulkee hyvin mukana nykykehityksessä ja vastaa ajan vaatimuksia. 

Huonommuuden tunne ei ole huomioinut kaikessa huippuun viritetyssä toiminnassaan muutamaa olennaista pikkuseikkaa. Se sokeuttaa usein kohteeltaan pyhän yksinkertaisuuden näkemisen. Vanhemmuuden suhteen siltä unohtuu kysyä, mitä lapsi tai nuori oikeastaan tarvitsee? Se ei halua, että yhteistyö kariutuu siihen, että hänen superfoodinsa viedään ja aletaan harjoituttamaan joitain ikiaikaisia menetelmiä. Mieluummin se syö rakkauden, läsnäolon ja turvallisuudenkokemuksen kuin jättäisi niitä kenellekään muulle hyödynnettäväksi! Esimerkiksi sille yksinkertaiselle lapselle ja hänen vanhemmalleen. Se olisi liian pyhää ja yksinkertaista, ajatella turvallisesti että kyllä meillä osataan rakastaa ja antaa riittävästi sitä mitä lapsi todella tarvitsee. Huh heijakkaa, siitähän menisi nykyisen maailman kirjat aivan sekaisin!

Mari Väänänen

RK psykoterapeutti YET, Työyhteisösovittelija

 

 

 

Portaikossa

Tavoitteita kohti eteneminen on kuin portaiden nousemista. Seuraavalle askelmalle pääsee, kun edellinen on ylitetty. Joskus joutuu palaamaan myös alaspäin, mutta reitti on aina avoin takaisin seuraavalle rappuselle.

Saavutetulla askelmalla täytyy hengähtää hetki, huomata työn tulos ja varmistaa, että jalat ovat varmasti kantapäistä varpaidenpäihin vakaasti askelmalla. Joskus tasapainon saavuttamisessa menee tovi, joskus se löytyy helpommin. On hyvä tunnustella pohjaa ainakin hetki, tuntea olonsa luottavaiseksi ennen seuraavan askeleen ottamista. 

Kiipeäminen voi olla työlästä, mutta askelmien ylitse ei kannata harppoa, mikäli haluaa edetä turvallisesti ylätasanteelle asti. Pahimmillaan ylhäältä putoaa alas ja löytää nenänsä ensimmäisen portaan juuresta. Silloin matka on aloitettava alusta alkaen uudelleen. 

Omia voimiaan kuulosteleva ja etenemiseen luottavainen mieli vievät tasaisesti ylöspäin. Välillä voi istahtaa hetkeksi portaalle syömään eväitä ja ihailemaan maisemia, jotka muotoutuvat omien välitavoitteiden saavuttamisesta. Sitten on taas voimia jatkaa etenemistä kohti seuraavaa etappia.

- Niina

Ajatuksia ammatillisesta ohjaustyöstä

Ammatillinen ohjaaminen on herkkää havainnointia, läsnäoloa, oman persoonan hyödyntämistä sekä tavoitteellista vuorovaikutusta. Havainnointi mahdollistaa erilaisten tarpeiden tunnistamisen ja osoittaa tärkeysjärjestyksen ohjauksellisissa tilanteissa. Välillä havainnointi vaatii suurta herkkyyttä ja intuitiota, jotta todelliset tarpeet kuultavat esiin toissijaisten tunteiden tai defenssien alta. Läsnäolo on pysähtymistä ja yksilöllistä huomioimista, toisen ajatusten ja tunteiden näkyväksi hyväksymistä.

Tietoinen oman persoonan hyödyntäminen ohjaustyössä on hyvin mielenkiintoinen alue. Ammatillisuuden kehittyessä myös itsehavainnointi ja omien reaktioiden tunnistaminen kasvavat. Omaa temperamenttia voi hyödyntää esimerkiksi motivoivana tai rauhoittavana tekijänä sosiaalisessa ympäristössä. Kun tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan ja vuorovaikutuksestaan, voi niillä tukea ohjaustilanteita. Kiire ja levottomuus tarttuvat, kuten rauhakin. Ohjauksessa on tärkeää olla läsnä myös itsellensä ja opetella tunnistamaan omien tunnetilojensa sosiaalista vaikutusta. Tavoitteellinen vuorovaikutus on sekä konkreettista ohjaamista, että taitojen tukemista kohtaamisen keinoin. Omalla esimerkillään voi opettaa paljon, ja ammatillinen tavoitteellisuus voi olla mukana myös hyvin leppoisissa hetkissä.

Ohjaustyö on vivahteikasta, opettavaista ja välillä monimutkaistakin. Työssä voi aina kehittyä ja löytää uusia keinoja erilaisiin tilanteisiin. Vaikka ammatillisuus on ehdottoman tärkeää, on muistettava inhimillisyys ja aito kohtaaminen. Pelkkä rutiinien ylläpitäminen tai päälle liimattu ystävällisyys eivät toteuta hoidollisen ohjauksen syvempiä tavoitteita. Erilaisuuden hyväksyminen, turvan tarjoaminen ja taitojen tukeminen luovat pohjaa toimivalle ohjaukselle.

- Niina

Blogin ensiaskeleet

Blogimme on lähtenyt iloisesti liikenteeseen, ja tietysti parasta on, että myös lukijat ovat päätyneet mukaan yhteiselle matkalle. Tervetuloa teille kaikille! Kysymyksissä tai toiveissa saa laittaa sähköpostia osoitteeseen info@koskenpiha.fi. Kuulemisiin, ja levollista viikonloppua!

- Niina

Hyviä kaikuja

Lapsena mökin lahden ranta oli kauniilla ja tyynellä säällä kiva paikka huudella vastarannalle. Ääni kaikui takaisin, mitä tyynempää oli. Joka kerta tämä ”vastaus” ilahdutti ja ihmetytti meitä lapsia. Oli kivaa kuulla ääniä korkealta, matalalta, kovaa ja vähän hiljempaa. Ihmeteltiin sitä, mistä se kaiku tietää vastata, kuinka se osaa samaa kieltä, jota me lapset huutelimme.

Ratkaisukeskeisyys on heittäytymistä tilaan, jossa ei tiedä etukäteen kuinka pitäisi tehdä, mitä odotetaan, mikä on parasta, ja mikä on oikea vastaus. Kuulostaa yksinkertaiselta, vai mitä? Siitähän ratkaisukeskeisyyttä arvostellaan, liian helpoista vastauksista tai keskittymisestä prosessin sijaan tavoitteiden saavuttamiseen. Sanana se kuulostaakin siltä, että suuntaisimme vain ratkaisuihin, johonkin mikä on vahvasti etukäteen tiedossa ja määriteltyä.

Ikää myöten olen huomannut, että lasten ja nuorten kanssa on hyvä tulla aina vain vähemmän tietäväksi. Kasvua pienemmäksi, ennemminkin kysymistä kuin vastausten hakemista, sitä on mielestäni hyvä vanhemmuus tai kasvattajana oleminen. Emme voi tietää millaiseen maailmaan kasvatamme näitä kaikkein tärkeimpiä, se pistää nöyräksi. Etsimistä ja kyselemistä ei saa lopettaa siitä huolimatta, että kukaan ei tiedä. Lapsen ja nuoren arki koostuu jatkuvasta harjoittelusta. Minuuden, itsetunnon ja omanarvontunnon kehittyminen on jatkuvasti työn alla. Se muovautuu kokemuksista ympäristön, kokemusten ja vuorovaikutussuhteiden kautta. 

Vanhemmuus on kuin kaiku, joka vastaa ja antaa vahvistusta hyville suunnille elämän alkumetreillä. Joskus ei kaikua kuulu, ja sekin on tarpeen. Moittiminen ei ole kaikua, se on vanhemmasta itsestä nousevaa heikkoutta kohdata. Moittimisen kaiku on omia kipeitä kohtia, joista lähtee vanhenneita pyyntöjä tulla autetuksi. Me saatamme erehtyä tietämättämme pyytämään lasta tukemaan itseämme. Siihen lapsi tai nuori ei ole kykeneväinen. Hän tarvitsee vielä turvallisen veden ja metsän, josta peilailla omaa itseä, huutaa omia tunteita ja ajatuksia.

Tämän vuoksi vanhemmuus on kykyä olla ei-tietämisen tilassa, kuten me ratkaisukeskeiset asian ilmaisemme. Turvallisena, pysyvänä vanhemmuuden tilana, kuin se tuttu järvi, joka muodosti kaikuvan lahden metsän syliin lapsuuden maisemissa. Voimme rauhassa olla huomioimatta moittimisen aiheita, kiinnittää huomiota lapsen onnistumisiin ja kannustaa niissä. Kyllä lapsi huutelee ajatuksiaan ja tunteitaan, oppii mistä seuraa hyvää kaikua. Silloin riittää tiukan paikan tullen rauhallinen toteamus, jos jokin menee oikein pieleen. Kyllä lapsi palaa pysyvän, hyvän maiseman luo. Liittyy aikanaan osaksi hyvää, kaunista kaikumisten paikkaa ja kaiuttaa seuraaville onnistumisen kaikuja.

Mari Väänänen,

RK psykoterapeutti YET, työyhteisösovittelija