torstai 7. syyskuuta 2017

Kepilä on muuttanut Maaningalle!

Perhekuntoutuskeskus Kepilä on osa Taitokodit Oy:n konsernia. Kepilän perhekuntoutuksen tavoitteina ovat lapsen hyvinvoinnin turvaaminen, vanhemmuuden tukeminen sekä perheen voimavarojen vahvistaminen. Perhekuntoutuskeskus Kepilä toteuttaa perhearviointeja perheen kokonaistilanteen ja palvelutarpeen selvittämiseksi. Kepilä tarjoaa myös kevyempää tukea perheille avoperhekuntoutuksen sekä perhetyön keinoin. Lisäksi palveluihin kuuluvat intervallijaksot lapsille ja perheille sekä valvotut tapaamiset.

Kaikissa Taitokodit Oy:n konsernin yksiköissä painottuu vahvasti Taito-ohjaus. Asiakkaille laaditaan yksilölliset Taito-ohjelmat, jotka kiteyttävät tuentarpeen ja tavoitteet sekä keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Taito-ohjelmien etenemistä seurataan säännöllisesti, ja tavoitteet huomioidaan ohjauksessa ja toiminnallisuuden suunnittelussa. Taito-ohjauksen kulmakiviä ovat ratkaisukeskeisyys, terapeuttinen hoito, sosiaalipsykologinen näkökulma sekä toiminnallisuus.

Syyskuun alussa 2017 Perhekuntoutuskeskus Kepilä on muuttanut Tetrimäeltä Maaningalle. Uusi sijainti mahdollistaa monipuoliset palvelut sekä hyvät liikenneyhteydet. Maaningan yksikössä perheillä on käytössään omat huoneet, joista osassa on myös keittiönurkkaukset. Perheitä tuetaan yksilöllisiä tavoitteita tukevaan toiminnallisuuteen sekä voimavarojen karttumisen myötä portaittain omaan elämänhallintaan.






  


 




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Lastensuojelu 2017 -koulutus

Osallistuimme Lastensuojelu 2017 -koulutukseen Helsingissä 30.-31.5. Koulutus oli täynnä tärkeää ja ajankohtaista asiaa. Oli ilo huomata, että meille tutut toimintatavat ja arvot ohjaavat lastensuojelutyötä myös laajemmin. Koulutuksessa puhuttiin paljon läsnäolosta, mentalisaatiosta sekä osallisuudesta. Maaret Kallio kertoi nähdyksitulemisen tarpeesta ja kohtaamisen taidoista. Tärkeää tietoa saimme myös sosiaalihuollosta ja SOTE:sta. Koulutuksesta sai hienoja eväitä taas eteenpäin sekä ideoita tulevaan.

Aurinkoista kesää kaikille!




torstai 4. toukokuuta 2017

Kohtaamisia arjessa

Olen saanut harjoittelussa tutustua monipuolisesti Taitokotien toimintaan perhekuntoutuskeskus Kepilässä ja Koskenpihan perhekodilla. Lastensuojelun kehittämisen ohjelmissa ja raporteissa on ollut esillä asiakkaiden kohtaamisen tärkeys, osallisuus ja työn rakentuminen suhteissa lapsikeskeisesti.  Arkisen menon keskellä olen saanut olla kohtaamassa monenlaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä niin vauvoja ja taaperoita kuin vähän isompia lapsia, nuoria ja aikuisia. 

Omanlaiset persoonat ovat arjen kohtaamisissa tulleet tutuiksi erilaisissa hetkissä. Siinä, missä yksi pysähtyy keittiössä juttelemaan ruuanlaiton lomassa, toinen lähteekin seuraksi siivoamaan, kolmas toivoo juoksemaan hippasta pihalla tai katselemaan hurjia temppuja trampoliinilla. Pienimpien kanssa olemme saaneet ulkoillessa pysähtyä katselemaan kevään merkkejä, erityisesti ovat ihastuttaneet talven jälkeen erilaiset toukat ja mönkiäiset sekä heräilevä luonto. Vauhtia ulkoillessa on haettu loiskuttelemalla lätäköissä ja pelaamalla pallopelejä. Tärkeää kohtaamissa ja vuorovaikutuksessa on löytää jokaiselle ominainen tapa tulla kohdatuksi, välillä pysähtyen ja toisinaan etsimällä yhteinen vauhdikkaampi tahti ja tekemisen riemu, jonka voi löytää osallistumalla ja rakentamalla yhteistä arkea itselleen sopivalla paikalla.
 
Outi, sosiaalipsykologi 
 



keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kuulumisia

Kevät on jo pitkällä, ja vaikka lunta on vielä maassa, niin kuukauden kuluttua ollaan jo kesässä! Iloksemme saamme kertoa, että palvelumme täydentyvät perhekuntoutuskeskus Kepilän tultua mukaan joukkoomme. Lisätietoa Kepilästä löytyy tällä hetkellä sivuilta http://www.kepila.fi/

Keväällä kävimme sisäistä koulutusta traumoista ja terapeuttisesta hoidosta. Samalla heittäydyimme unelmoimaan toivetyöyhteisöstä, ja hioimme tiimityötä yhteisen päivän merkeissä. Loppukeväällä osallistumme vielä Lastensuojelu 2017 -tapahtumaan, jossa on mielenkiintoisia teemoja esillä.

Kesän suunnitelmat ovat jo käynnissä, ja toivottavasti kesään mahtuu paljon valoa, aurinkoa, lämpöä ja iloa!

-Niina




maanantai 6. helmikuuta 2017

Opiskelijan ajatuksia eläinavusteisuudesta

Eläinavusteisuuden ilot

Me ihmiset tarvitsemme hoivaa ja huolenpitoa toisiltamme ollaksemme hyvinvoivia ja onnellisia. Otamme mallia toisistamme ja esimerkiksi opettelemme sosiaalisia taitoja ja rakennamme erilaisia suhteita vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Mutta oppiminen ei jää pelkästään toistemme varaan. Oppivaisena ja observoivana opimme huomaamaan merkkejä myös muiden lajien käyttäytymisestä. Pystymme opettelemalla huomaamaan, milloin koira haluaa leikkiä ja milloin hevosella on nälkä, kun vain huomioimme pieniä merkkejä käyttäytymisessä. Tämän vuoksi kaikki eläimet ovat loistavia opettajia myös meille ihmisille.
Taitokotien toiminta ja palvelut ovat ratkaisukeskeisiä ja terapiapainotteisia. Lisäksi arjessa on vahvasti mukana eläinavusteinen toiminta koirien, kissojen, kanien ja hevosten kanssa. Eläinten kanssa touhuaminen on vapaaehtoista, ketään ei voida pakottaa esimerkiksi silittelemään isoja hevosia jos pelottaa. Eläinavusteista toimintaa voisi siinä tapauksessa olla myös vaikkapa tallitöiden tekeminen, joita tehdessä opetellaan tallin sääntöjä, tehdään yhdessä jotain mukavaa ja samalla saadaan onnistumisen kokemuksia. Pienille lapsille eläinavusteista toimintaa voi esimerkiksi olla kissan katsominen kun se juo vettä. Samalla voidaan opetella toiselle tilan ja rauhan antamista syödessä. Koiran ulkoilutus opettaa kantamaan vastuuta toisenkin hyvinvoinnista, ja voi olla esimerkiksi hyvä hetki viettää kahdenkeskistä aikaa ohjaajan kanssa.
Eläimet toimivat todella hyvin rauhoittavana tekijänä: aggresiivisuus, läheisyydenkaipuu ja tunnereaktioiden voimakkuus lievenevät eläinten läsnäollessa. Sanaton välittäminen mitä koirat ja kissat tarjoavat ihmisille luovat turvallisuuden tunnetta, minkä myös pienimmätkin lapset voivat aistia. Eläinten onkin todettu tuovan helpotusta monenlaisiin emotionaalisiin ongelmiin. Kuntoutustoimintana eläinavusteisuus ja ratkaisukeskeisyys ovat siis loistavia työpareja.
Näillä ajatuksilla tahtoisin toivottaa kaikille oikein eläimellistä helmikuun jatkoa! Pitäkäämme toisemme, ja eläimemme, lähellä itseämme jatkossakin!
Opiskelija Netta


Tekstin on kirjoittanut Koskenpihalla tutustumassa käynyt opiskelija. Kiitokset hänelle, ja tervetuloa myös muut opiskelijat!